Keskustelu eutanasian laillistamisesta käy jälleen kuumana. Aihe nousi esiin, kun Vihreät ilmoitti kannattavansa aktiivisen eutanasian laillistamista. Lyhyesti sanottuna eutanasialla tarkoitetaan potilaan elämän päättämistä tilanteessa, jossa potilas on muutenkin pian kuolemassa ja kärsii sietämättömistä kivuista.
Eutanasian tulee luonnollisesti tapahtua aina potilaan omasta toivomuksesta. Sana eutanasia tulee kreikan kielen sanasta eu-thanatos, joka tarkoittaa hyvää kuolemaa.
Aiheesta käytyä keskustelua seuratessani olen joutunut toteamaan, että eutanasian puolustajilla on järkevämpiä argumentteja kuin eutanasian vastustajilla. Jos minun täytyisi määritellä oma kantani aktiivisen eutanasian laillistamiseen, niin sanoisin suhtautuvani siihen varovaisen myönteisesti. Mielestäni laadukkaaseen saattohoitoon panostaminen on kaikkein tärkeintä, mutta aina se ei kuitenkaan riitä.
Käyn tässä kirjoituksessa läpi joitakin eutanasian vastustajien keskeisimpiä argumentteja ja kerron, miksi ne ovat mielestäni huonompia kuin eutanasian puolustajien argumentit. Nojaudun kirjoituksessani sisäministeri Päivi Räsäsen kirjoittamiin teksteihin eutanasiasta. Räsänen tunnetaan voimakkaana eutanasian vastustajana.
Ihminen ei ole omaisuutta
Päivi Räsänen on todennut eräässä tekstissään muun muassa seuraavasti:
”Kristillisellä ihmiskuvalla on ollut ratkaiseva merkitys tämän käsityksen syntymisessä. Ihmisen elämä on pyhää ja sen tulee olla koskematonta, koska Jumala on luonut ihmisen kuvakseen. Elämä on lahja. Kukaan ei ole ansainnut omaa elämäänsä. Elämä on ihme, sitä ei tehdä. Vain Jumalalla, elämän antajalla, on oikeus ottaa tämä lahja pois.”
Räsäsen mukaan eutanasiaa ei pidä laillistaa ennen kaikkea siitä syystä, että elämä on Jumalan lahja. Minusta päätelmä kuulostaa hyvin erikoiselta. Jos elämä kerran on Jumalan lahja ihmiselle, niin eikö elämä silloin ole ihmisen omaisuutta? Kun minä annan jollekulle syntymäpäivälahjan, niin en minä hae sitä vuoden päästä takaisin. Olen Räsäsen kanssa samaa mieltä siitä, että elämä on lahja. Se ei siis ole keneltäkään lainassa, vaan se todella on lahja.
Jo Raamatun alkulehdillä todetaan melko painokkaasti, että ihmisellä on vapaa tahto. Ihminen ei siis ole kenenkään omaisuutta. Timo Soini väitti blogissaan, että eutanasian puolustajat leikkivät elämän ja kuoleman herraa vaatiessaan aktiivisen eutanasian laillistamista. Minusta eutanasian vastustajat leikkivät jonkinlaista herraa pakottaessaan muut ihmiset elämään tietyllä tavalla. Jos edes Jumala ei pakota ihmisiä tiettyyn muottiin, niin mikä oikeus ihmisillä on tehdä niin?
Parkinsonin tautia sairastava Esko Seppänen on huomauttanut, että eutanasian vastustaminen on ”hurskastelua vaihtoehdolla, jota ei ole”. Mielestäni monilla kristityillä olisi tässä suhteessa paljon opittavaa Jeesukselta, joka asetti usein inhimillisyyden sääntöjen edelle. Jeesushan moitti fariseuksia nimenomaan siitä, että he asettivat opin puhtauden lähimmäisenrakkauden edelle.
Kaikkea kipua ei kyetä poistamaan
Eutanasian vastustajat vetoavat usein siihen, että kuolemansairaan ihmisen kipuja voidaan nykyään torjua hyvin tehokkaasti. Päivi Räsäsen mukaan eutanasian laillistamiselle ei ole mitään tarvetta, koska potilaille on tarjolla kipulääkkeitä:
”Miksi kärsivän potilaan aktiivinen surmaaminen myrkkyruiskein pitäisi laillistaa nyt, kun sitä ei hyväksytty aikana, jolloin moni kuoleva joutui viimeisinä elinhetkinään kiduttaviin kärsimyksiin? Saattohoito on kehittyneempää kuin koskaan aiemmin historiassamme. Terveydenhuollosta löytyvät keinot hallita kipua, poistaa pahoinvointia ja lievittää mielialahäiriöitä. Pahinkin kipu kyetään poistamaan.”
Minun käsittääkseni Räsänen johtaa ihmisiä harhaan väittäessään, että ”pahinkin kipu kyetään poistamaan”. Olen nimittäin kuullut myös sellaisista kivuista, joita ei kyetä lievittämään millään. Kun ihmiselle syötetään kipulääkkeitä tarpeeksi paljon ja tarpeeksi kauan, niin jossakin vaiheessa hänen sietokykynsä niitä kohtaan kasvaa niin suureksi, ettei annosta voi enää suurentaa. Tällöin potilaan kipuja ei lievitä enää mikään.
Päivi on oikeassa siinä, että saattohoitoon panostaminen on ensiarvoisen tärkeää. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että saattohoito ei aina onnistu toivotulla tavalla. Kauniit puheet saattohoidon tasosta menettävät merkityksensä siinä vaiheessa, kun kuolemansairaan potilaan kipulääkitys lakkaa toimimasta. Vain kivuliasta kuolemaa tekevä potilas itse tietää, auttaako kipulääkitys häntä vai ei. Kyseessä on niin vakava asia, että se ei jätä mitään sijaa ulkopuolisten hurskastelulle.
Eutanasian laillistaminen ei johda natsismiin
Aina kun eutanasiasta keskustellaan, niin joku nykäisee hihastaan sen kuuluisan natsikortin. Räsänenkin rinnastaa vaatimuksen eutanasian laillistamisesta kansallissosialismiin:
”Eutanasian kansansuosion yhtenä tekijänä on yhteiskunnalle saatava kustannussäästö. Kun 50 % terveydenhuollon kustannuksista menee väestön viimeisten kolmen elinkuukauden hoitoon, eutanasiasta saattaa pahimmillaan tulla houkutteleva vaihtoehto niukkenevien terveydenhuollon resurssien aikana. Tätä perustelua kansallissosialistitkin aikoinaan käyttivät.”
Natsikorttiin turvautuminen osoittaa, että kaikki eivät osaa keskustella eutanasiasta järkevästi. Kyse on joko tahattomasta väärinymmärryksestä tai tahallisesta provosoimisesta – tai molemmista. Eutanasian laillistamisesta ei kuitenkaan seuraisi automaattisesti väärinkäytöksiä. Jos aktiivinen eutanasia laillistettaisiin, niin sen tekemiselle tulisi asettaa hyvin tarkat ehdot.
Ensinnäkin päätöksen eutanasian tekemisestä pitäisi kuulua vain asianomaiselle potilaalle itselleen. Lopullista päätöstä ei voi tehdä potilaan lääkäri eivätkä potilaan omaiset. Tosin lääkäreiden tulisi kyllä olla potilaan kanssa yhtä mieltä siitä, että potilaan kärsimykset ovat kohtuuttoman suuret suhteessa siihen elinaikaan, joka hänellä on jäljellä.
Eutanasian vastustajien tulisi ymmärtää, että kukaan ei varmasti toivo kuolemaa kevyin perustein. Kyseessä on varmasti äärimmäisen vaikea päätös, jota on helppo arvostella silloin kun on itse terve.
Armoa eläimille, mutta ei ihmisille
Toisinaan minusta tuntuu siltä, että ihmiset kohtelevat eläimiä armollisemmin kuin toisiaan. Kun eläin on kuolemassa, niin sen ei anneta kärsiä turhaan. Kun ihminen on samassa tilanteessa, niin hänen annetaan kitua, vaikka hän pyytäisi armahdusta. Räsänen kuitenkin näkee tilanteen ihmisarvon kunnioittamisena:
”Jokaiselle ihmiselle elämä on hänen ainoansa – ainutlaatuinen loppuun asti. Kuolinpiikit eivät kuulu ihmisten hoitoon – ne jääkööt eläinlääkäreiden käyttöön tarpeen vaatiessa.”
Räsänen puhuu kirjoituksessaan kuolinpiikeistä, mutta hän ei ota huomioon sitä tosiasiaa, että Suomessa turvaudutaan tarvittaessa jo nyt passiiviseen eutanasiaan. Se tarkoittaa sitä, että ihmisen elintoimintoja ylläpitävä hoito lopetetaan. Vihreiden uusimman esityksen mukaan Suomessa tulisi sallia myös aktiivinen eutanasia, jossa ihmisen elintoiminnot lopetettaisiin esimerkiksi kipulääkkeiden yliannostuksella.
Näin tapahtuisi luonnollisesti vain siinä tapauksessa, että potilas itse pyytäisi sitä sen jälkeen, kun lääkärit ovat todenneet tilanteen toivottomaksi.
Minun mielestäni passiivinen eutanasia on aktiiviseen eutanasiaan verrattuna todella julma tapa päättää ihmiselämä. Passiivinen eutanasia tarkoittaa käytännössä nälkään, janoon ja kipuihin kuolemista. Aktiivisen eutanasian laillistaminen tarjoaisi kuolemaa tekeville potilaille nykyistä inhimillisemmän tavan lähteä tästä maailmasta.
Kuten jo aiemmin totesin, niin ihmisen kuolema on aina surullinen tragedia. Kuoleminen on varmasti tarpeeksi kauheaa ilman fyysisiä kipujakin. Eikö ihmisille voisi suoda edes kivuttoman kuolinhetken? Eutanasiaa esiintyy joka tapauksessa, joten eikö olisi syytä varmistaa, että se tehdään mahdollisimman inhimillisellä tavalla?
Olen samaa mieltä eutanasiasta. Ihminen, joka tietää varmasti kuolevansa sairauteensa ja kärsii kovista kivuista, ansaitsee, niin tahtoessaan, hyvän kuoleman. – Malla -
Minustakin olisi mukavaa sanoa, että ehdoton kantani asiaan on…
Olen tavallaan puolesta, tietyin varauksin vastaan, olen tuuliviiri. Ehkä vastauksen voi oikeasti antaa vain ne, jotka asian eteen ovat joutuneet, esimerkiksi jonkun sukulaisen sairauden myötä.
Kuitenkaan en pysty hyväksymään esimerkiksi oman rippi-isäni Heikki Linnanvirran käsittämätöntä tekstiä, (taisipa löytää tiensä iltikseenkin) jossa hän tylytti vihreitä oikein isolla kädellä. Olen seurannut lukenut hänen tekstejään todella kauan, ja aikoinaan sain kuukausikirjeen auringonkukankeltaisesta pappilasta kotiinkin.
Toivottavasti Heka löytää loistavaan sanalliseen ulosantiin muunkin tavan kuin uhrata tietty puolueryhmä vain sen mielipiteen takia. Yhden miehen ristiretki ja invaasio…
tätä kauttakin terveiset siitepölynkeltaiseen pappilaan
Hyvä Lauri,
sanasi ja lauseesi kertovat loogisesta ja syvällisestä ajattelusta. Tämä puolestaan heijastuu tekstiisi selkeinä päättelyketjuina, hienoa se. Monilta osin seuraan ajatuksiasi ja huomaan tunnistavani ne hyvinkin omikseni, muutamaa päätelmääsi kommentoisin kuitenkin.
Elämämme on lahja, aivan varmasti, itse emme sitä ole aikaan saaneet. Tämä lahja on arvokas meille itsellemme mutta olemme myös lahja läheisillemme. Armahdusta kivulla lähtemiseen pyytävä pyytää mielestäni myös armoa läheisilleen, armoa nähdä hänen armelias lähtönsä.Tätä näkökulmaa eutanasian vastustajat eivät useinkaan huomioi. Näin ajatellen vastustaminen onkin tavallaan terveen ihmisen itsekkyyttä pitäytyä mielipiteissään asiasta, jonka kanssa ei itse ole kasvotusten.
Toteat myös, että ihmisen kuolema on aina surullinen ja tragedia. Kuolema on surua varmaankin juuri siksikin, että kuolemallamme ja lähdöllämme teemme läheisemme surullisiksi. Minusta on kuitenkin lohdullista ajatella elämän kahta suurta mysteeriä, syntymää ja kuolemaa toisiinsa kietoutuneina, elämän reunoina. Kuolema ei varmaankaan aina ole tragedia, joskus se on myös helpotus, joskus kaivattu siirtyminen eletyn elämän jatkoksi jonnekin…jonnekin rauhaan, lepoon, tuntemattomaan tai kaivattuun. Miksi parantumattomasti sairas ei saisi kurkottaa kohti tätä lepoa tai armoa ja hyvästellä läheisensä arvokkaasti? Tekisikö tämä armeliaisuus jäljelle jäävien elämästä arvottomamman? Ehkäpä elämässä tehtävämme onkin myös löytää armo, rakkauden armolliset kasvot.
Monet ihmiset ovat uskonnollisia koska pelkäävät kuolemista ja kuolleena olemista.. Tämän lisäksi he kokevat uskonnon antavan merkityksen elämään.
Miksi olemme olemassa? Mikä on elämän tarkoitus..?
Uskontoja ja jumalaa ei voida täysin kumota mutta on selvää, että ainoastaan yhden uskonnon yksi suuntaus voi olla oikeassa.. Jos joku uskonto on oikeassa kaikkien muiden on oltava väärässä.
Olemme hetken elossa ja tämän jälkeen ikuisesti poissa. (Kuolleena on hyvä olla ei tuskaa ei mitään)
Monet kärsivät enemmän kuin nauttivat ja monesti nautinnotkin muuttuvat tylsiksi rutiineiksi.
Kuolema voi olla erittäin tuskallinen tilanne, johon kuuluu paljon tuskaa, paniikkia ja pelkoa.
Valitettavasti ihmiset, jotka haluavat tuskattoman kuoleman haluamaan hetkenään tuomitaan ja heidät koitetaan saada rauhoittumaan käännyttämällä heidät jonkun uskonnon tarinan malliin.
Rukoilemalla ja ylistämällä erilaisia henkiolentoja varmastikin kuoleman pelko voi laskea… Mutta eikö olisi huomattavasti järkevämpää ottaa tieteellinen näkökulma miten kuoleminen saadaan mahdollisen tuskattomaksi?
Kristillinen Räsänen ja katolinen Soini valitettavasti lähestyvät eutanasiaan uskonnollisesta näkökulmasta ja tekevät ihmisten kuoleman tuskallisemmaksi… Ja myös heidän uskonnolliset oppinsa haittaavat yleisestikin nautinnon hakua kun vielä olemme elossa.
Ihminen syntyy vastentahtoaan maailmaan… Vanhemmat tekivät vahinkolapsen tai vanhemmat halusivat lapsen avulla enemmän nautintoa omaa elämäänsä.. Lapsi on pakotettu syntymään… On tärkeää ettei häntä pakoteta elämään etenkin kun tuska on sietämätön.